Lähdöstäsi on kaksi vuotta ja neljä kuukautta. Tulen muistamaan iäti sen aamun. Klo oli 7.10. Painoin hälytysnappia, joka oli vierelläsi. Hoitaja saapui huoneeseen. Kerroin sinun nukkuneen pois. Seisoimme vuoteesi vierellä. Minulta ei tullut edes kyyneleitä. Olin shokissa. Poikasi ja tytärpuolesi itkivat. Sinä "nukuit" siinä rauhallisen näköisenä. Tuskasi oli poissa. Se oli siirtynyt minuun. Tunsin sen jokaisessa sieluni sopukoissa. Miksi? Miksi näin piti tapahtua. Sinunhan piti pysyä rinnallani niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä! Nyt minun piti selvitä kaikista loppuelämäni päivistä yksin. En pysty siihen. Antti, en pysty siihen! Mutta minunhan on PAKKO. Ei ole ketään toista, jonka voisin tai haluaisin vetää tähän rinnalleni. Nyt tarvitaan sitä niin paljon mainostettua elämäniloani apuun. Tiedän, että se auttaa minua hetkisen, askel kerrallaan eteenpäin. Se on töninyt minua nyt kaksi vuotta ja neljä kuukautta. Aikaa on mennyt, mutta tuska tuskin helpottanut. Sanotaan, että kirjoittaminen auttaa, joten aloitan sen nyt. Tästä tulenee pitkä kirjoitelma.

15.04

Huomasit varmaan, että olen ollut kirjoittamatta sinulle jo pitkän ajan. Kuten tiedät, olen yrittänyt elää kuin viimeistä päivää; yrittänyt todistaa itselleni, että löydän lohduttajia ja että voisin unohtaa sinut aina hetkittäin tapaamalla uusia, yhä nuorempia ja nuorempia miehiä. Niitähän täällä nettimaailmassa on helppo löytää - on kaikenikäisiä, innokkaita miehiä. Kaikki hakevat sitä yhtä ja samaa, seksiä seksiä, vaikka yrittävätkin sen aluksi kätkeä jonkin muun otsikon alle. Sinun vertaistasi tai edes murto-osaa sinua muistuttavaa en koskaan tule löytämään. Mutta tämä sisäinen rauhattomuuteni ajaa minut näihin hulluihin tekoihin. En pysty vieläkään keskittymään edes sen vertaa, että alkaisin lukemaan jotakin noista kirjastomme kirjoista. Muistathan kuin keräsimme valtavan kirjamäärän, jotta voisimme sitten eläkepäivinämme niitä lukea. Kuinka suunnittelimmekaan näitä yhteisiä päiviä viettävämme täällä uudessa kodissamme, jota nyt sitten lopun elämääni maksaa kituuttelen. Kuinka suunnittelimmekaan voivamme yhdessä matkustaa... Ehdotit ennen lähtöäsi minulle, että toteuttaisin tuon yhteisen haaveemme ja matkustelisin ja matkustelisin. Yritin tehdä sitä. Jokaisen matkan jälkeen olen ollut onnettomampi ja onnettomampi. Kävin viime kesänä toteuttamassa sen yhteiseksi tarkoitetun matkan Torreen, joka oli meidän ensimmäinen yhteinen paikkamme. Sytytin sinulle kynttilän siellä keskustassa olevassa kirkossa, katselin ja etsin sitä ihanaa yläravintolaa, jossa söimme pippuripihviä ja joimme punaviiniä. Avaa osasinko nauttia tuosta matkasta?! Muistot yli 30 vuoden takaa tulivat tietenkin kaikki mieleen. ne syöksyivät kuin Välimeren aallot minua kohti ja imivät mukaansa...

 

25.04.2006

Olin viikonlopun Helsingissä. Ajattelin paikan vaihdon tuovan vaihtelua elämääni. toihan se sitä. Siellähän minulla on paljonkin tuttuja, joita tapailin. Yksin en osannut hetkeäkään olla, vaan piti hakeutua aina tuttujen luo. Kävelin taas siihen meille niin tuttuun paikkaan, johon minut aina jätit kokoukseen mennessäsi ja josta minut kävit sitten noutamassa muutaman tunnin kuluttua. Kävelin myöskin pitkin merenrantaa, mutta aivan eri puolella kaupunkia kuin sinun kanssasi. Silloinhan me aina kävelimme Kaivopuistossa. Nyt lähdin Hakaniemen torilta ja kävelin Kuusisaareen. Merituuli oli kylmä ja menetin tuolla reissulla taas kerran ääneni. Kaksi päivää olen ollut mykkänä.

Tapasin sen viime keäisen nuoren miehen, johon olin niin tulisesti ihastunut. Kävelimme monta kilometriä pitkin sivukatuja ja pysähdyimme parissa baarissa viiniä nauttimassa. Muistelimme yhteisiä matkojamme ja viime kesää. Ystäviä olemme edelleen. Hänkin hakee elämäänsä koko ajan kumppania, mutta kuinka vaikeaa se onkaan. Hänelle tietysti helpompaa - onhan hän pääkaupunkiseudulla ja mies parhaassa iässä. Minä en tiedä mitä minä haen - en ketään tähän yhteiseen kotiimme, en ketään, jonka luokse muuttaisin. Haen vaan yhta ja ainoata vakituista ystävää elämääni, jonka kanssa synkkaisi, jonka kanssa voisin puhua ja nauttia elämästä edes pikkuriikkisen vielä. Olen kaiketi aika outo ja kummallinen. Ihmiset, joista en välitä, pitävät tiukasti kiinni minusta ja ne, joihin voisin vaikka kiintyäkin, häviävät vähitellen elämästäni. Pian on vappu. Naisjoukkomme juhlii sitä ihan omassa piirissään. En pysty varmaankaan menemään vappupäivänä "vuorelle", jossa aina sinun ja ystäviesi kanssa vappua vietimme.Mökilläkään en ole vielä käynyt. Siellä sinun kätesi jälki näkyy joka paikassa. Kukahan osaakaan korjailla terasseja, laituria, mökkiä? Ei kukaan. Kaikki rapistunee....

28.04.2006

Perjantai. Ylihuomenna on Vappuaato. Inhottaa. Onneksi on tuo naisporukka, joka kokoontuu aattona. Tänään olimme meidän mökillä päiväkahvilla. Oli melko kaunis päivä, mutta tuuli oli voimakas. kaikki oli vielä synkän näköistä, haravoimatta ja roskia ja risuja joka paikassa. Huussi oli painunut hieman vinoon. Leo soitteli ja pyyteli raveihin. En ole koskaan niissä käynyt. En lähtenyt nytkään. Olisi pitänyt lupautua, mutta on tuo rahapulakin tällä hetkellä. Tallinan matka on kolmen viikon perästä ja siellä menee rahaa, koska olemme perillä kolme päivää. Laivalla tulee syötyä ja juotua, joten rahaa menee. No enpähän sitten muualle tänä keväänä enää matkustakaan. Ensi syksy on sitten asia erikseen.

Mietin mitä tein viime vappuna? Menin extempore yhden nettikaverin luo Espooseen. Oli sekin matka! Nyt sitten naisporukalla juhlitaan.Sinun kanssasi oltiin aina siellä vuorella Vappuaamuna kuohuviinipullon kanssa. Tapasimme kerhosi jäsenet ja vietimme aina mukavat vaput.

06.05.2006

Niin meni Vappu. Aatto naisporukalla ja Vappupäivänä kävin yhden uuden naisystäväni kanssa siellä Naisvuorella. En tavannut yhteistiä tuttujamme. Tapasin netissä yhden hienon miehen, sinua vuoden vanhemman, oppineen, älykkään, mukavan. Kerrankin luulin löytäneeni jonkun, jonka kanssa synkkaisi ja joka olisi iältäänkin sopivan. Mutta ei, hän osoittautikin aviomieheksi. No, se siitä.

Mökillä on kaikki taas ok. Tosi ystäväni, jonka sinäkin joskus näit, teki kaikki hommat kanssani. Hän on yhtä taitava kuin sinäkin. Vahinko vaan, kun muuten ei kemiat pelaa.

Ilmat ovat olleet tosi mahtavat. Tänäänkin lämpötila oli 23 astetta. Siivosin mäkillä ja otin aurinkoa laiturilla. Mahtava olotila...

27.06.2006

Taas on aikaa kulunut viime kirjoituksestani. Kerroin sinulle siitä ikäisestäsi miehestä, jonka tapasin tuossa lähikaupungissa. Kerroin hänen olevan naimisissa ja hakevan jotakin piristystä arkeensa. Olen nyt tavannut hänet kolmasti - ollut veneilemässä hänen kanssaan näinä ihanina hellepäivinä. Kuinka olenkaan nauttinut tuosta vesilläolosta, ihanista maisemista kalliorantoineen, hiljaisuudesta, kaikesta. Näin elämäni ensimmäisen norpankin. Ihmeellinen kokemus.

Mökillä kaikki on kohdallaan. Se vanha koulukaverini, jonka sinäkin joskus näit, on minua kovasti auttanut. Tuo paikka on minulle suunnattoman rakas - onhan se minun lapsuuteni maisema, sinun kunnostamasi, yhteinen paikkamme. Sinne menen aina kauniina päivinä, keitän kahvia, istun terassilla, makaan laiturilla ja katselen taivaalle. Toivoisin sinun joskus tulevan luokseni, antavan edes pienen hipaisun poskelleni, jotta tietäisin elämän jatkuvan kuolemankin jälkeen, tietäisin sinun odottavan minua.

Eikö tämä ikävä koskaan lakkaa? Enkö koskaan rauhoitu?

Tänään kävin alennusmyynneissä kaupungilla, kun en keksinyt muutakaan tekemistä. Tuhlasin rahaa mieletömästi (= tähän rahatilanteeseeni nähden); ostin vihreän bleiserin, kengät, rintsikat ja muutaman topinkin. Nuo topit tulivat huutonetin kautta kylläkin. Nyt sitten pitää jostain taikoa rahaa tilille, kun vuokrakin pitää maksaa ensi viikolla.

Taas olen vuodatellut tässä joksikin aikaa....

17.08.2006

Kesä on ollut ihmeellistäkin ihmeellisempi. Muistan sen viimeisen yhteisen kesän 2003, silloinkin ilmat olivat kauniit ja lämpimät, olit musta kuin papu, kun olit ottanut aurinkoa koko kesän. Tämä kesä on säiden puolesta ollut varmaan elämäni kuumin. Koko kesän aurinko on paistanut ja paistanut. Ja tiedätkö mitä, olen ensimmäistä kertaa elämässäni viettänyt kesää Saimaalla veneillen, jopa purjeveneessäkin olen  ollut. Olen tavannut yhden ystävän, jonka kanssa olen viettänyt ihan mukavia hetkiä. Olen yrittänyt ottaa kaiken irti tästä ihanasta kesästä ja aion jatkaa tätä lähtemällä yhden vanhan luokkatoverini kanssa Espanjaan - suunnilleen samoihin maisemiin, joissa olimme kanssasi ensimmäistä kertaa 32 vuotta sitten. Varmaan ne hetket tulevat mieleeni monesti siellä ja monta vaikeaa hetkeä on odotettavissa. Olen ilmeisesti masokisti, kun teen näin..

17.11.2006

Nyt on sitten se Espanjan matka takanapäin. Olin siellä elämämme ensimmäisessa yhteisessä paikassa. tosin en asunut ihan samassa kaupungissa, vaan siitä n. 20 km:n päässä. Kävin kuitnekin monta monta kertaa tuon kuukauden aikana siellä kulkemallamme kadulla ja jopa kävin syömässäkin siinä samassa ravintolassa, jossa kanssasi istuimme. Arvaapas oliko minulla ikävä sinua. Sytytin sinulle kynttilän siinä kauniissa tunnelmallisessa kirkossa, joka on siinä kadun päässä. Tunsin itseni roistoksi, kun nautin lämpimästä auringosta kokonaisen kuukauden. Mutta olen varma, että olit koko ajan mukanani.

Joulukin on tulossa ja haikeus vaan sisälläni lisääntyy. En ole vielä varma jäänkö kotiin jouluksi vai lähdenkö K:n perheen kanssa lähikaupungissa olevaan hotelliin. Sinne anoimme ja pääsimme, mutta ei oikein inspiroi tuollainen joulun vietto. Ehkäpä jään kotiin...

13.01.2007

Jäin jouluksi kotiin. Vietin sen "yksinäisten naisten" seurassa yrittäen karkotttaa kaikki tunnepyörteet mielestäni ja elää vain päästäkseni seuraavaan päivään. Yömessussa tosin kävimme ja papin puhe oli tosi mielenkiintoinen ja erikoinen, jossa hän keskusteli järjen ja tunteen eri rooleissa. Onko tuo "tuonpuoleinen" satua niinkuin järki sanoo vai todellisuutta niinkuin haluamme tuntea ja uskoa!? Siitähän minä sinulle usein puhuin etenkin elämäsi viimeisinä kuukausina. Sinä käskit minun keskustelemaan jonkin papin kanssa, mutta en ole sitä tehnyt. Elän vain tässä epätietoisuudessani...

Eilen kuulin surusanoman. Yhteisen ystäväpariskuntamme toinen osapuoli kuoli samaan tautiin kuin sinäkin. Taudin toteamisesta kului vain 2 kuukautta. Me saimme kanssasi 7 kk aikaa totutella tapahtumaan. Aika oli minulle liian lyhyt. Se olisi ollut liian lyhyt, vaikka olisimme saaneet jatkoaikaa vaikka kuinka monta vuotta tahansa. Eilinen tieto sai kaikki tunteet taas pintaan - valvoin ja itkin ja minulle tuli sinua niin valtava ikävä. Onkohan siellä, missä sinä nyt olet ihmisilla tunteita? Luin jostain, ettei olisi. En usko sitä. Mihin rakkauden ja ikävän tunne voisivat hävitä? Toivon, että ikävöisit minua1

02.05.2007

Taas yksi vappu takanapäin. Tämä olikin oikein tyhmä vappu. Ilma oli kylmä eikä minulla ollut miesseuraakaan. Kävin yhden naisystäväni luona turvesaunassa aattoiltana ja vappupäivänä kuuntelemassa Chydeniuksen lauluja. Tapasin siellä myöskin yhteisen tuttavamme, jonka vaimon kuolemasta sinulle kerroin. Hän oli ihmeen hyvin selvinnyt tuosta varmaankin äärettömän suuresta surustaan. On jaksanut yksin osallistua kaikkiin tapahtumiin toisin kuin minä.

Olehan minä yrittänyt noita suhteita solmia. Yhden kanssa olen käynyt muutamia kertoja tanssimassa, josta on muuten tullut minulle yksi mukava harrastus. Hämeenlinnassa olin myöskin erään hyvin varakkaan, oppineen herran luona vieraana. Ikää vain hänellä on runsaasti eikä suhde varmaankaan kehity.

Mikset anna minulle mitään pientäkään merkkiä siitä, että elämää olisi rajan siellä puolen. Alan olla aivan täydellisesti epäuskoinen. Meillä, jos kellään, tälläanen side olisi olemassa. Kävisit varmasti silittämässä poskeani ja kuiskisit minulle "kaikki järjestyy" kuten tapanasi oli aina vaikeina aikoina sanoa.

25.07.2007

Tulin juuri Eijan luota. Olen yrittänyt olla hänen tukenaan näinä hänen elämänsä vaikeimpina päivinä. Tuntuu kuitenkin siltä, että olen itsekin henkisesti liian heikko jaksaakseni viedä ketään toista ihmistä eteenpäin - tuntuu kuin hän veisi surussaan minuakin aina vaan alaspäin. Yritän kuitenkin pyristellä meidät molemmat pinnalle kiinni elämään.

Olen saanut voimaa S-linnassa olevalta ystävältä, jonka kanssa olen viettänyt monta ihanaa päivää Saimaalla.

30.08.2007

Olen ostanut lapsilta saamillani synttärirahoilla edestakaiset lennot Malagaan. Vuokrannut Anjan kanssa 3,5 viikoksi asunnon Fuengirolasta. Totutan tätä sinun ja minun unelmaani tosin itkukurkussa jälleen. Olen ilmeisesti masokistinen luonteeltani. Miksi muuten kiduttaisin itseäni käymällä noissa MEIDÄN paikoissamme. Muistan ikäni ensimmäisen Torren matkamme - kuinka hauskaa meillä olikaan! menen jälleen sinne St. Miguelin kirkkoon ja sytytän sinulle kynttilän, käyn syömässä siellä yläkerran ravintolassa ja katselen alas kadulle ihmisten vilinää. Pystynköhän???

(En pystynyt tätä tällä matkalla täydellisesti tekemään. Ravintolamme ulkopuolella kävin ja kirkossakin vain kävin istumassa takapenkillä hetken aikaa. Hiljennyi ja muistelin sinua. Kaipasin sinua hirveästi)

Tapaninpäivän aamuna 2007

5. joulu ilman sinua ja aina vaan yhtä haikeaa. Ei tähän näy tottuvan. Huomenna on poikamme 30-vuotis syntymäpäivä. Ajattele - 30 vuotta. Se päivä oli varmaan elämämme onnellisin päivä. Illalla pistäydyin hänen järjestämissä juhlissa. Lähes 30 nuorta, kaikilla elämä parhaassa vauhdissa. Oli aikaa istua ja seurata heidän olemisiaan. Kaikki iloisia, onnellisia, vailla mitään huolta huomisesta - ainakin sillä hetkellä ja ulkousesti. Kenenkään sisimpiä tunteitahan emme kukaan tiedä.

Aattona ystävättäreni, jonka mies kuoli muutama kuukausi sitten tuli luokseni illalla. Joimme glögiä ja punaviiniä murheeseemme, itkimme ja nauroimme vuoron perään ja muistelimme niitä onnellisia vuosia elämässämme. En varmaankaan osannut sinulle silloin ilmaista onneani enkä tarpeeksi edes huomannut, miten suurenmoinen ihminen sinä olit.

.21.04.2008

Viisi vuotta sitten odotimme leikkaukseen pääsyäsi. Toivoimme kaiken kääntyvän hyväksi.  Uskottelimme toisillemme, että syöpä vaan leikataan niksnaks pois ja sillä siisti - haava umpeen ja pian kaikki olisi ennallaan. Miksi näin ei tapahtunut? Vieläkin kyselen "MIKSI, MIKSI?". Eihän siihen saada vastausta. En löydä tapahtumalle tarkoitusta varmaan koskaan.

Viime viikon olin Kajaanissa naisporukan kanssa ns. tuetulla lomalla. Viikko meni seurassa melko nopeasti, vaikka huomasinkin tulevani perin ärtyisäksi seurassa. Olen tullut ilmeisesti erakoksi ja tottunut näiden viiden vuoden aikana olemaan enimmäkseen yksin. Eilen sitten lähdin Anttolan hoviin tämän tanssikaverini kanssa. Hän on sellaista mukavaa tanssitaitoista seuraa. Olen löytänyt tuosta tanssimisesta itselleni sopivan liikuntaharrastuksen. Huomennakin ilmeiseti lähden päivätansseihin. Perjantaina on Mapen 50-vuotis juhlat. Ajattele, että hänkin täyttää jo viisikymppiä. Samana päivänä saanen vieraan Rovaniemltä - sen "jalat alta vieneen" ystäväni. Sinun ei kannata olla mustasukkainen, sillä hän löysi itselleen elämänsä naisen (kuten sinä minua nimitit) tuolta pohjoisesta ja muutti sinne. Tunnemme vaan toisiimme vieläkin jonkinlaista vetovoimaa. Sunnuntaina sitten lähden käymään Kauniaisissa ja samalla varmaankin piipahdan Jokelassakin. Tästä kirjoituksestani on tullut eräänlainen päiväkirjan tapainen juttu - tosin kirjoituksia tulee melko harvoin. Oletkohan usein kanssani näillä retkeilläni? Ainakin kuvittelen sinun kulkevan mukanani. Joka kerran, kun vierailen ortodoksikirjoissa ja sytytän sinulle kynttilän, kuvittelen sinun siitä ilahtuvan. Toivottavasti et ole löytänyt sieltä ihanaa enkeliä, vaan jaksat odotella minua! Oliko tyhmä juttu? Ana joskus sanoi minulle, että kulje sinä vain noiden 50-vuotiaitten kanssa; Antilla on niin paljon kauniita, nuoria enkeleitä kanssaan, että hän sinut aina voittaa.

01.08.2008

Tämä kesä on ollut ilmojen puolesta aivan surkea. Et olisi nauttinut tästä ollenkaan - toivon, että siellä aurinko paistaa ja on aina lämmintä. Siitähän sinä nautit. Ostin keväällä uuden auton tai oikeammin vähän käytetyn. Oli haikea luovuttaa se vanha, punainen autoni. Auton ostin Rovaniemeltä. Arvaat varmaan kenen kanssa kaupan tein! Savonlinnassa en ole päässyt tänä kesänä käymään kuin ainoastaan kerran oopperajuhlilla. Auton nokka on kääntynyt nyt Jyväskylän suuntaan. Aika näyttää tapahtuuko se useinkin. Ensi keskiviikkona lähdemme naisporukan kanssa Tallinnaan. Yövymme Virussa ja yritämme pitää hauskaa. Syksyn Espanjan matkan liput on ostettu ja asunto vuokrattu. Viisi viikkoa aiomme siellä lekotella. Olen päättänyt, että se on sitten viimeinen ulkomaan matkani. Rahat eivät riitä ja niille löytyy tässä kodin kunnostamisessa reikiä ihan tarpeeksi. Tanssimassa olen käynyt hyvinkin ahkerasti ja huomenna aion viedä vieraani jazzitapahtumaan ja sen jälkeen tuonne lähikunnan tanssilavalle Tapani Kansaa kuuntelemaan.

Yritän tässä vähän kehittää tuota henkistä puoltani ja lueskelen vanhojen filosofien ajatuksia tästä minulle niin käsittämättömästä maailmankaikkeudesta. Budhan uskonto kiinnostaa, vaikkakin tuo uudelleensyntyminen kauhistuttaa. Pitääkö tämä kaikki käydä useaankin kertaan läpi tulevaisuudessa ja minkähänlaista elämää olenkaan viettänyt ennen tätä nykyistä olotilaani!? Henkinen kehitykseni on kuitenkin niin pahasti kesken, että useammin joudun tänne palaamaan! Muistelen usein kuinka rauhallisen harkitsevainen sinä olit. Vaikeinakin aikoina jaksoit uskoa aina tuohon "kaikki järjestyy"- ajatukseen ja "kaikella on tarkoituksensa". Niinhän se varmaankin on, vaikka sitä on niin vaikea sillä hetkellä tajuta.

Näin siis jälleen tapasimme. Muistan kertoneeni sinulle avoimesti koko elämäntarinani. Ihmettelitkin avoimuuttani. No siinä oli taas se vaistoni, että luotin sinuun. Olit kaiketi ensimm. "nettiystäviäni",
kaikki oli outoa ja ihmeellistä minulle. Nyt olen toivottavasti jo jotain oppinut enkä heti kerro tuntemattomille ihmisille itsestäni kuin jotain pintapuolista höpötystä.

Kyllä muistan lupauksesi tulla  torille, mutta emme tavanneet. Kirjoitit ja selitit ja sanoit "irtautuneesi". Sinähän haluat vain kirjoitusseuraa. Siihen tämä oma nettimaailmanikin oikeastaan on
päätynyt. Tapailin kyllä monia tuossa kesän ja syksynkin mittaan, mutta ne olivat vain sellaisia ystävien tapaamisia (torilla), jotka sitten päätyivät tähän kirjoittelemisiin ja soittelemisiin. Kesällä luulin jo
"superman" in löytyneen minua nuoremmasta 50-vuotiaasta miehestä, jonka kanssa teimme parikin matkaa. Jopa kahden viikon  matkankin syksyllä. Siellä sitten opimme tuntemaan toisemme jo matkan keskivaiheilla ja tiemme erosivat. Ystäviksi tosin jäimme hänen kanssaan.

Nyt sitten tämä hullu päähänpisto tuosta "uudesta treffipaikasta". Tämä on vieläkin kamalampi paikka kuin se "entinen". Ilmeisesti tein sellaisen ilmoituksen ajattelemattomuuttani, että ainoastaan sexiä haluavat miehet ovat rynnistäneet vastaamaan. Se "viriili"-sana siellä oli liikaa. Onhan se sexikin tärkeätä elämässä, mutta haluan sen tulevan siinä kaiken muun ohella ja yhden ainoan miehen kanssa ja sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa nauttia elämän pienistä asioista muutenkin. Sinäkin olet etsinyt elämääsi jotain? En tiedä mitä, mutta muutosta kuitenkin. En tiedä vastailetko minulle, olemmeko jo kaikki asiat keskustelleet pitkissä, pitkissä kirjeissämme, joita aikoinamme kirjoitimme, mutta nyt ainakin tässä saat viestini ja tiedät, että olen yhä olemassa ja mielelläni sinulle kirjoitan..

myöhemmin

Minäkin muistan aika paljon siitä kirjeenvaihdostamme, vaikka ne heti kesällä sitten hävitinkin. Jäin vain vähäksi aikaa ihmettelemään äkillistä lopettamistasi - ajattelin sinun löytäneen jonkun tai joitakin muita "penfriendiä". Minullehan jäi kuva, ettet oikeastaan muuta hakenutkaan kuin pelkkää ajatustenvaihtoa, koska mahdollisuutesi tapailla ihmisiä ihan "livenä" olivat toiset kuin näin pikkukaupungissa.  Jo silloin lähes vuosi sitten hait elämääsi jotain muutosta; et varmaankaan sitä tehnyt, koska edelleen vähän sitä
ajattelet. Olit yksityiselämäsi suhteen hyvinkin vaitonainen.......
Kaipasit jotain ja kaipaat sitä edelleen????

Olin eilenillalla teatterissa katsomassa harrastajateatteri esitystä alzheimerin tautiin sairastuneiden ihmisten
arkipäivästä ja taudin etenemisestä. Oli aivan samanlaista kuin mitä olin seurannut muutaman vuoden aikanas käydessäni äitiäni tuolla terv.keskuksen vuodeosastolla tapaamassa. Äitini kuoli nyt joulun maissa 99-vuotiaana eikä onneksi kovin pitkään ollut "vanhuuden höppänä", kutsuttakoon sitä sitten dementiaksi tai alzheimeriksi. Kamalaa, jos sitä itsekukin aletaan puhua rivouksia, pyytämään "pillua ja kullia", ottamaan toisten tavaroita, piilottelemaan niitä, unohtamaan kaikkein läheisimmät henkilöt jne. Masentavaa.....

Asustelen edelleen täällä "?" rantamaisemissa. Ihmiset ihastelevat seutua, mutta itse olen jotenkin turtunut.
Johtuneeko se tästä talvesta - ehkäpä taas, kun kevät koittaa, kaikki muuttuu ja nään tuon maiseman muuttuvan, järven sulavan, värin muuttuvan ensin tumman siniseksi, sitten vaalenevan, puiden saavan
eriväriä vihreitä värejä ja taivaan muutuvan sinivalkoiseksi. Koko kaupunki muuttuu ja herää talvihorroksestaan. Olen täysin kesäihminen ja haluaisin syksyllä vaipua talviuneen ja herätä vasta keväällä.

Matkustelin viime vuoden aikaan ihan mielettömästi. Keväällä kävin Torremolinoksen lähellä, syksyllä Turkissa, Bugarestissa ja Karpaateilla. Joulukuussa oli Stuttgartissa ja asustelin Leonbergenin
ihanassa kaupungissa. Ennen joulua sitten Puerto de la Cruzissa viikon, Uusi vuosi Tallinassa jne. En vieläkään osaa siis olla paikoillani ja nauttia tästä itsenäisyydestäni kauniissakodissani. Mikähän minussa oikein on vialla???

Tässä sinulle taas viestiä pitkäaikaiselta ystävältäsi

myöhemmin

Olenkohan liian nopea vastailemaan. Toivottavasti tämä ei lopahda nyt alkuunsa. Meillä eläkeläisillä kun on kuulema tätä aikaa, niin siksi kaiketi tätä tekstiä syntyy niin nopeasti. Voin pitää joskus vähän
taukoakin, niin ennättää tapahtua kertomisen arvoisia asioita. Tänään ei tapahtunut muuta kuin kävin kuntosalilla body pumpissa ja tulin tietysti tunnille aivan viime tipassa (vuoroani oli juuri antamassa
jonossa olevalle) - meillä eläkeläisillähän pitäisi olla aikaa ja tulla ajoissa, mutta hitaus näyttää tulevan minuunkin ja lähtö viivästyi ja viivästyi. Ja miksi eläkeläisen pitää rynnätä sellaisille tunneille,
jotka ovat normaali työajan ulkopuolella, miksi eläkeläiset eivät voi käydä päivätunneilla! Ihme juttu. 

Äitini oli minulle todellakin tosi läheinen ihminen. Pelkäsin koko elämäni ajan hänen kuolemistaan. Sitä, miten kestän sen. Ilmeisesti se johtui siitä, että hän sairasti 50 vuotta sitten sydäninfarktiin eikä silloin toivoa paljon annettu. Olin silloin pieni tyttö ja pelkäsin hänen jättävän minut. Siitä varmaan tuo tunne seurasi läpi elämäni. Mutta menetettyäni mieheni kaksi vuotta ennen äitini kuolemaa, mikään ei enää tunnu kestämättömältä.

Hyvää yötä sinulle, tunnut tosiystävältä..

 

myöhemmin

Lämpöinen realistinen suhde! Sanoit sen aika kauniisti. Kyllä tähän realistiseen suhteeseen pitää sitä fantasiaunelmaakin mahtua. Minäkin ihan just nyt toivoisin sinun istuvan tässä vierelläni ja kuuntelevan
Celine Dionin musiikkia ja kaatavan punaviiniä laseihimme. Juustotarjotin viinirypäleineen on tuossa edessämme ja ihana jännite on aistittavana välillämme; tunne, jonka luulimme aikojen saatossa jo
hävinneen kokonaan, pulpahtaakin vielä kerran elämäämme. Tätä hetkeä emme voi tuhlata, koska tuota tunnetta on lähes mahdotonta saavuttaa takaisin. Tästä pitää nyt nauttia. Tässä ja nyt.... Ajattelen sinua.

jälleen fantasiaa

Toivon kaipauksen ja tunteen todella tulevan vielä kerran uudestaan.Kirjoitit joskus aikojen alussa, että tapaat joskus jonkun silloin tällöin ohi mennen ja osaat nauttia siitä hetkestä. en tiedä elämästäsi mitään. Aavistan vain sinun elävän vakaassa avioliitossa ja kaipaavan jotakin muutosta elämääsi. Kaikki tuo, mitä kirjoitin sehän oli vain minun fantasiaani. Olen pudonnut siitä omasta vakaasta elämästäni nykyhetkeen ja yritän löytää siitä jotakin nautittavaa. Enhän voi lopun elämääni elää vain muistoissani, vaan minin on pakko elää nyt ja tässä.....

Hyvin kirjoitit. Olen todellakin tahtomattani tässä tilanteessa; vapaa nainen; vapaat unelmat ja teot. Joskus se minua viehättääkin. Voin tehdä mitä tahdon, mennä minne tahdon, voin pistää nettiin
treffipalstalle ilmoituksen, vastailla kelle haluan, tapailla ketä haluan. Kuinka erilaista elämäni pitikin olla. Ei sen näin pitänyt mennä. Kaipaan sitä sisäistä rauhaa, joka minulla ennen oli. En kaivannut mitään, en ketään. Elämäni meni ylä- ja alamäkiä, mutta matka oli turvallinen, kun oli toisen olkapää, johon tarvittaessa voin tukeutua, oli toinen, joka piti aina huomioida joka päätöksessä, jokaisessa teossa. Surut, murheet, vastoinkäymiset puolittuivat; ilo kaksinkertaistui. Onneksi sain kokea tämän toisen avioliittoni, onneksi pystyin irrottautumaan ensimmäisestäni. Jos olisin jäänyt siihen, mitä
olisinkaan jäänyt paitsi. Ympärilläni on ihmisiä, jotka on jätetty juuri eläkeiän alkaessa, ihmisiä, jotka tunnustavat näivettyvänsä nykyisessä liitossaan ja pohtivat, kuinka päästä siitä irti, kuinka
pystyä vielä ELÄMÄÄN ennen takaseinään törmäämistä. Seinä lähestyy meitä kaikkia.

Mitähän tuossa edellisessä kappaleessa pyrin oikein sanomaan. Sitä kaiketi, että monet kadehtivat vapauttani. Itse en ole kuitenkaan tyytyväinen. En vain tiedä mitä minä haluan.

Sinäkään et ilmeisesti tiedä, mitä haluat! Vaikka olisit kuinka sitoutunut, onhan sinulla oikeus fantasioihin, oikeus tavata keitä haluat, oikeus vaikka silittää hiuksiani. Sinuahan ei kukaan omista.

No tämä purkaus näin perjantai-iltana

Jatkoa sinulle tuntematon

Kiitos sanoistasi. Yrität pönkittää itsetuntoani. En ole ollenkaan fiksu enkä sivistynyt; lämmin, tunteva kylläkin ja täynnä fantasioita tietenkin. Kiva, että sain sinut kanssani nauttimaan viini-illasta. Tiesin, että nauttisimme siitä molemmat. Tulen aina muistamaan hellän kätesi kosketuksen, hellän suudelman poskelleni ja ennenkaikkea sen ihanan väristyksen, jonka saimme vielä kerran kokea.

Olet oikeassa siinä, etten ilmeisesti koskaan tule löytämään rinnalleni ketään kumppania - eikä se tässä vaiheessa tuntuisi edes mielekkäältä. Elän ja nautin elämästä päivä kerrallaan. Nautin ystävistäni ja yritän opetella elämään siten, etten loukkaisi muita. Tänäänkin nautin siitä, että minulla on niin paljon todellisia ystäviä. Kävelin jäällä 12 km, sen jälkeen ihana lounas ystävien kanssa ja huomenna jälleen tapaan suuren ystäväjoukon luonani. Aamulla alan jo valmistaa ateriaa, viinit ovat jo kylmenemässä. Aloitamme klo 16 ja lta vierähtää puoleen yöhön niitä nauttiessamme. Huomenna kokoontuu nimittäin "kerhomme" (4 naista).

Toivottavasti parin vuoden kuluttua asusteletkin täällä Mikkelissä tai . Melkeinpä toivon sitä muuttoasi tänne (ilman fantasioita). Tulisit USEIN viinipullon kanssa luokseni. Olisin valmistanut jotain pientä iltapalaa, kattanut pöydän vain sinulle ja itselleni, sytyttänyt talvisaikaan kynttilöitä ympäri asuntoani. Kesällähän olenkin aina kattanut meille lasiverannalle, josta katselemme järvellä lipuvia veneitä ja auringon laskemista kaupungin taakse. Emme tarvitse sanoja kommunikoidessamme; pelkkä katse riittää välillämme, tunnemme toisemme ja tiedämme mitä toinen haluaa toiselle sanoa. Avaat viinipullon mukanasi tuomalla korkinavaajalla, koska tiesit minun särkeneen ainoan omistamani avaajan  "kerhon"
tilaisuudessa. Kaadat viinin laseihimme, nostamme lasit huulillemme toisiamme katsoen. Illan mittaan joudumme avaamaan vielä toisenkin pullon, koska emme halua illan loppuvan lyhyeen. Haluamme jatkaa sitä aamutunneille saakka. Viimein kuitenkin väsyneenä riisuudumme ja menemme makuuhuoneeseen, jonne olen petannut sängyn meitä varten. (En vierashuoneeseen, niinkuin luulit). Kietoudumme toisiamme vasten, syleilemme toisiamme ja puristat minut lujasti itseäsi vasten...
Olet ihana, tunteva, hellä mies

SYKSY 2007

Yli vuosi on kulunut siitä, kun viimeksi kuulin sinusta. Eilen sain viestin, jossa kerroit sairaudestasi. Liikuntakykysi on miltei poissa, yöllä käytät hengityslaitetta. Sanoit olevasi onnellinen, ettemme koskaan toisamme tavanneet, koska se olisi vain aiheuttanut minulle lisää suruja. Olen todellakin pahoillani. Kirjoitin sinulle olevani aina valmiina vastaamaan viesteihisi, jos haluat ja jaksat niitä enää kirjoittaa. Onko elämä oikeudenmukaista? Miksi tämä kaikki tapahtuu. onko millään mitään merkitystä, onko tämä kaikki satuumaa vai johdetaanko elämäämme jostain. Jos johdetaan, niin miksi toiset saavat kärsiä paljon enemmän kuin toiset?